fbpx
Korutarinoita2021-10-26T12:17:42+03:00

Korut kertovat tarinaa

sinusta. Suunnitelmasi mukaan tai meidän visioista luodaan yhdessä korullesi uusi elämä.

Mikä olisi sinun korusi tarina? Sovi suunnitteluaika tästä: info@tarinakoru.fi

Taivaansiniset silmät

Tämän pariskunnan tyttärellä on taivaansiniset silmät.
He olivat matkalla kaukana kotoa, kuumassa ja eksoottisessa maassa. Ympärillään siellä he näkivät paljon kauneutta; luontoa, rakennuksia, esineitä. Jotain kaunista he halusivat myös tyttärelleen tuoda tuliaisiksi. Hänellä oli kohta juhlapäivä tulossa, 30-vuotispäivä. Tuliaiseksi valikoitui tyttären silmien värinen akvamariini. Uljas, suorakaiteen muotoinen jalokivi.
Kotona Suomessa ajeltiin sitten Taipaleentielle ja kultasepälle annettiin tehtäväksi valmistaa siitä valkokultainen kaulariipus. Toiveena oli sirorunkoinen, tyylikäs, sellainen, että kivi pääsee ylväästi esille. Tytär pitää yksinkertaisista, suorista linjoista.

Valmiista kaulakorusta tuli hengästyttävän kaunis!

Katso koru videolta:

Rosoista pintaa, hellää rakkautta

Kävelemme merenrantaan. Kallioille laskeutuu auringon viimeiset säteet, jotka ovat päivällä sulattaneet lumenpinnan pieniksi helmiksi. Horisontissa lentää linnut, nuo joista niin pidämme. Vahva kallio, meren ja ajan muovaama, antaa meille näköalapaikan. Istumme ja katsomme lintujen lentelyä, aaltojen liikkumista, ylös ja alas. Tänne halusimme tulla. Täällä haluamme tunnustaa rakkautemme. Sinetöidä se sormuksin, joihin on ikuistettu tämä rakas maisema. Painaa mieliimme se tunne, joka meidät sai yhteen. Vahvaa ja rosoista mutta niin hellää rakkautta.

Ystävämme uskollisin

Uskollinen ystävämme, iloinen hännän heiluttaja. Kukapa hänen kuvaansa ei haluaisi ikuistaa koruun?
Kaulaan, ranteeseen, rintaneulana tai pinssinä, sormuksena, medaljonkina… Tuo lemmikkisi kuva meille, niin valmistamme hänen näköisensä korun sinulle. Omat persoonalliset piirteet saa näkyviin tarkalla kultasepän työllä.  Materiaaliksi käy hyvin omat vanhat korusi, hopea tai kulta esineet. Saat käydessäsi tarkan hinnan ja toteutusaikataulun. Voit teettää useampia koruja kerralla. Silloin otamme muotin ja valatamme muut kappaleet.

Yllätys vaimolle

Astuipa mies polkua pitkin pajaamme: ”Aattelin sormusta vaimolle, jostain liilasta kivestä se on puhunu. Tykkää vähä moternista ja toisaalta vanhastaki, en tiiä. Koko ois joku mun pikkusormen tienoilla, tai ei sittenkään, oisko suunnilleen puolet siitä. Kiire ei oo mut saisko perjantaiks?”

Ja saihan se. Vaimo oli onnellinen. Ametisti viistehiottuna loistelee kauniisti hänen sormessaan! Ja vielä sopiva!

– korua tilatessa sinun ei tarvitse olla asiantuntija, me olemme!

Antamisen ilo

Niin äkkiä tulee pimeää. Hiekkatie mutkittelee ja kumpuilee, hiljainen kylätie. Autonpenkki tuntuu kylmältä. Valot heijastavat ojanpenkan, jossa jänö loikkaa juuri piiloon. Postilaatikkorivistön kohdalta siis, niin oli ohje kääntyä ja siellähän se opaskyltti onkin. Käännyn kapealle metsätielle, suuntaan kohti korupajaa. Maitolaituri toivottaa tervetulleeksi, tonkat huuruisina seisoo, ei varmaan maitoa noissa enää.

Olin suunnitellut tätä syksystä asti. Miettinyt eri vaihtoehtoja. Kultaa sen piti olla, kullalle. Ihan kauhean prameeta en halunnut, siis niinku timantteja tai jotain. Pelkkää kaunista kirjoitusta ja käsintehtyä.
Mikä onnentunne kun sain sen käteeni. Kauempaa näyttää kiemurat ihan kuin koristeelta. Lähempää siinä näkyy hänen lempinimensä.
Tyytyväinen, ihan mielissäni olen.
Hyppään kaaraan ja kurvaan kotiinpäin, navetan seinän takaa pilkottaa yksinäinen jouluvalo.
Edessäni antamisen ilo.

Rakas, näen tässä revontulet!

Tommi toi pajalle heidän vanhat kihlansa, muita sormuksia ja koruja ja taisi siinä olla korumuisto menneiltä YK- vuosiltakin. Olisi uudistamisen aika, hän kertoi. Kaikki sulatetaan ja tehdään uudet sormukset. Sellaiset, joissa on rosoisuutta ja käsityön jälkeä. Vaimon sormukseen entiset timantit sydämen muotoon niin, että ne sieltä salaperäisesti sädehtivät. Hän ilmoittaa koon tekstiviestillä, sillä sormuksen ulkomuoto on hänelle yllätys.

Kultasepälle jäi taiteilijan vapaus valmistaa sormukset. Tiesin Tommin pitävän luonnosta ja Lapin tunturimaisemista. Sellaista lähdin tavoittelemaan.
Sormusten pinnat jyrsittiin epätasaisiksi. Taonnan ja viilauksen jälkeen epätasainen reuna sai jäädä. Timantteja oli niin monta, että niistä tuli kaksi sydäntä.

Pariskunnan noutaessa sormuksia, jännitystä oli ilmassa.
Vaimon syvä huokaus kertoi kaiken.
Yhdessä eletyt vuodet, yhteiset muistot.
– rakas, näen tässä ne revontulet! Kiitos!

Lapsenlapsi

Meillä monella on lapsenlapsia, lähellä tai kaukana. Isovanhempina ymmärrämme muistojen merkityksen, tiedämme välittämisen tärkeyden.
Saimme vuosia sitten valmistaa asiakkaidemme rakkaalle lapsenlapselle hopeisen medaljongin, jonne mahtuu pieni tärkeä esine.
Koru tuli nyt huoltoon, sarana oli melkein kulunut poikki. Ehjänä se saa taas jatkaa matkaansa. Arvokas lahja kulkee aina mukana, runo seinällä kehystettynä.

Timantti

Timantit ovat ikuisia…ja ne ovat aina kiehtoneet ihmisen mieltä!

Timantti on syvällä maan kuoressa muodostunut jalokivi, jonka tulivuoren purkaus on tuonut maan päälle. Se syntyy vain kovassa kuumuudessa ja paineessa. Timantti on ainutlaatuinen ja ylivertainen luonnontuote, jota ihmiset ovat oppineet arvostamaan vuosituhansien aikana. Timantin ylivoimaisia ominaisuuksia muihin jalo- ja korukiviin nähden ovat esimerkiksi voimakas kiilto, loisto ja kovuus.

Koostumukseltaan timantti on hiiltä. Ihan sitä samaa hiiltä jota näemme ympärillämme, ja johon elämä perustuu. Ainoa ero tavalliseen grillihiileen on se, miten hiiliatomit ovat järjestyneet.
Timantin kauneus johtuu sen yksikertaisen nerokkaasta rakenteesta, jossa hiiliatomit ovat pakkautuneet kolmion muotoisin sidoksin toisiinsa. Kolmio on yksi vahvimmista tunnetuista rakenteista. (lähde, www.timantit.com)

Ruususolmu

Rusetti, jota A. Kiven runossa ruususolmuksi kutsutaan, on merkki rakkauden lupauksesta. Kävellessään yrttitarhassa neito sivelee huivinsa rusettia ja katsoo miestä, se on merkki, joka tarkoittaa hänen rakastavan tätä. Kun yrityksemme 15 vuotta sitten oli taipaleensa alussa, saimme professori Hannes Sihvolta (1942-2003) aiheita A. Kiven koruihin. Aleksis Kiven tutkijana ja kirjallisuustieteilijänä hän oli hyvin innostunut siitä, että kirjailijamme monista kauniista kielikuvista ja maisemista halusimme luoda koruja täällä Kiven syntymäpitäjässä. Ruususolmu oli yksi niistä monesta, joita hän ehdotti. Pihallamme kävellessä hän ruutupaperiin niitä kirjoitteli, hän kun tunsi Kiven runot ja tarinat läpikotaisin.
Oli ilo tuntea hänet. Paperi on hyvässä tallessa, jonain päivänä uusi aihe sieltä saa inspiraation liikkeelle.

”Huomenna kun kesä-aamu koittaa, yrttitarhassa sun taasen nään, solme kaulaliinas ruususolmuun, jos mua lemmit, neito armahin.”
Aleksis Kivi, Ruususolmu

Ylvään naisen kruunu

Arwen Undómiel on kuvitteellinen hahmo Keski-Maassa J.R.R. Tolkienin kirjassa Taru sormusten herrasta. Hän on Elrond Puolhaltian ja Celebríanin tytär ja samalla siis Galadrielin lapsenlapsi. Hän ei ottanut vastaan haltian elämää, vaan hänestä tuli ihminen, jotta hän voisi naida Aragornin ja kuolla hänen kanssaan.

Arwen tarkoittaa ylvästä naista sindariksi. Hänen lisänimensä, Undómiel, tarkoittaa Iltatähteä. Hänen sanottiin olevan yhtä kaunis kuin Lúthien Tinúviel, hänen esiäitinsä, joka oli kaikkein kaunein haltioiden joukossa.

Arwenin upea kruunu, hopeaa ja lasihelminauhaa.
Tämän taidokkaan työn valmisti Hannu pajassamme kokonaan käsityönä, hopealevystä ja -langasta, jota kului noin 5 metriä.
Kiitos kuvista, malli Sanna Turunen ja kuvaaja Jaakko Laine.

Otsikko

Go to Top