PAJA & PUTIIKKI2017-02-03T17:12:17+00:00

Paja & Putiikki

Kultasepän työtä vuodesta 1997

                                                                                         

Historia
Eteläisessä Suomessa, Nurmijärven maaseudulla, seisoo kallion kupeessa talo, joka lempeänä tervehtii tulijaa.
Karjalasta saapuneet ostivat metsätilan Simonsbergin kartanonherralta, raivasivat pellot ja rakensivat vuonna 1947 navetan, ns. karjakartanon ja talon uutta elämäänsä varten.
Navetta on vuosien varrella toiminut autokorjaamona ja kennelinä ja nyt se on saanut toisenlaisen tarkoituksen.
Navetan seinien sisällä eläimet ovat vaihtuneet kultasepän työkaluiksi ja koruiksi. Maitolaituri kaunistaa maisemaa enää koristeena.

Tästä aloitimme
Hannu valmistui kultasepäksi 1997 ja työskenteli ensin omalla nimellään vuokrapajassa. Muutimme Pohjan-Nevan tilalle 1998 ja remontoimme työtilan navetan entiseen karjakeittiöön. Pienessä pajassa oli tilat yhdelle miehelle ja työkaluille, muuta sinne ei juuri mahtunut.
Myymälätilat rakennettiin navetan toiseen päähän 2001 ja se sai nimekseen Korupaja Kädentaito.

Tarinakoru rekisteröitiin tuolloin tavaramerkiksi omalle korumallistolle, joita avajaispäivänä oli kolme.
Korujen aiheet oli etsitty Nurmijärven historiasta ja Aleksis Kiven kirjallisuudesta,
Kiven syntymäpitäjässä kun olemme. Seitsemän veljestä sai hopeatukat ja jokainen poika oman tarinansa. Suomen ensimmäisen lääketehtaan käyttämä lääkekasvi, nimikkokasvimme Kivikkoalvejuuri, muotoiltiin koruksi ja Ruususolmu, rakkauden lupaus, rusettisormukseksi.
Vuonna 2006 yrityksen nimikin muutettiin yhtenäisyyden vuoksi Tarinakoruksi.

Tällä hetkellä
Korumallisto on laajentunut moniin eri aiheisiin.
Edustamme edelleen suomalaista käsityötä ja muotoilua liitettynä
koskettaviin tarinoihin sekä  Aleksis Kiven kieleen.
Käytämme tarvittaessa 3D mallinnusta osana korun valmistusta.
Paja ja putiikki toimivat nyt yhteisessä tilassa, jonne muutimme 2016 kesällä
ja samaan aikaan Tarja aloitti lisäopinnot kultasepänalan artesaanitutkinnon
suorittamiseksi Hannun oppilaana.

Olet tervetullut katselemaan työskentelyämme asioidessasi meillä.
Putiikin pöydän ääreen voit istahtaa tarinoimaan ja suunnittelemaan uusia koruja.

Tervetuloa!